Blogisarjamme käsittelee kymmentä trendiä, jotka oleellisesti vaikuttavat tiedekeskusten tulevaisuuteen. Nyt otamme tarkasteltavaksi edellisessä blogissa julkaistun trendilistan ensimmäisen: tieteen aseman yhteiskunnallisessa ongelmanratkaisussa.
Mitä voi pitää totena ja miten sen pohjalta pitäisi toimia? Tiede tarjoaa arkisen päätöksenteon tietopohjaa, mutta ei suinkaan aina luonnonlakien kaltaista yksiselitteistä ratkaisua. Tiede ei ole joukko faktoja, vaan tapa ajatella. Tieteen olemukseen kuuluu havaintojen ja johtopäätösten tekeminen nojaamalla tieteen metodiikkaan uskomusten sijaan. Tieteen menetelmä ei aina löydä totuutta ensimmäisellä kerralla, mutta sen luonteeseen kuuluu korjata johtopäätöksiä uusien havaintojen perusteella. Tämän varaan rakennamme päätöksemme ja toimintamme. Tämä saattaa kuulostaa itsestään selvältä, mutta näin ei ole – edes Suomessa.
Tiede ei ole joukko faktoja, vaan tapa ajatella. Nuoria Älykäs kaupunki -näyttelyssä. Kuva: Anniina Nissinen
Ensiksi hyvät uutiset. Viimeisimmän tiedebarometrin (2013) mukaan tieteestä kiinnostuneiden osuus on kasvanut kahdeksan prosenttiyksikköä vuodesta 2010. Kaksi kolmesta (65 %) ilmoittaa seuraavansa kiinnostuksella tiede-, tutkimus- ja teknologia-aiheita. Kaikista vastaajista kolme neljästä pitää ympäristö- ja luontoaiheita kiinnostavina. Kakkossijan saavuttavat yhteiskunnalliset asiat yleensä (72 %). Myös taloutta, politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita yleensä koskeva kiinnostus on kasvanut vuodesta 2010.
On huomionarvoista, että loput eivät kyselytutkimusten perusteella ole vain kiinnostumattomia, vaan Suomessakin jopa 12 % väestöstä ei pidä evoluutioteoriaa totena. Tämän lisäksi peräti 20 % vastaa[1], ettei ota kantaa tai ei osaa sanoa, pitääkö teoria paikkaansa. Mitä tämä kertoo kansalaisten tavasta lähestyä tiedettä ja sen asemaa? Mikäli tieteen tiedottaminen, tiedekasvatus ja tiedekeskus eivät pidä esillä tieteen merkitystä ja asemaa yhteiskunnassa, voidaan näiden instituutioiden perustehtävä asettaa syystäkin kyseenalaiseksi.
Innoittaja Darielle vetää lapsille ja nuorille värilaboratorioita. Kuva: Anniina Nissinen
Asiat voisivat olla tieteen kannalta huonomminkin. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen syistä ja vaikutuksista käyty keskustelu ja monien yhdysvaltalaisten uskonnollisten konservatiivipiirien nostama debatti evoluutioteorian asemasta kouluopetuksessa muodostavat ilmiön, jota on kutsuttu jopa ”sodaksi tiedettä vastaan”[2]. Euroopassa emme törmää samaan ilmiöön ainakaan toistaiseksi samassa mittakaavassa, mutta ilmiön tiedostaminen on tärkeää kaikkialla tiedeviestinnän piirissä.
Tieteen tuottaman uuden tiedon ja tutkimustulosten määrä lisääntyy eksponentiaalisella vauhdilla. Tiedekeskusten toiminnan ytimessä on ollut luonnontieteiden, lähinnä matematiikan, fysiikan, kemian ja biologian, ilmiöiden konkretisointi. Tiedettä ei kuitenkaan voi erottaa mistään elämän osa-alueesta. Läpimurrot ja menestystarinat luodaan yhä useammin eri alojen yhdistelminä. Tämä johtaa tiedekeskuksissa linjavalinnan tekemiseen: halutaanko pitäytyä perinteisten, koulujen opetusohjelmia noudattelevien perustieteiden ilmiöiden parissa vai painotetaanko soveltavampia aloja ja sitä, mikä teema koetaan kiinnostavaksi, omakohtaiseksi ja ajankohtaiseksi.
Heureka on mukana kansainvälisissä yhteisöissä kehittämässä toimintamuotoja, jotka mahdollistavat yhä laajenevan ja syvenevän yhteistyön yleisön ja tutkijoiden kanssa. Kuvassa Tatarstanin tasavallan presidentti (istuu vas. puolella pöytää) delegaatioineen tiedekeskusvierailulla. Kuva: Anniina Nissinen
Esimerkki ajankohtaisesta teemasta on tieteen ja tutkimuksen hyödyntäminen innovaatiotoiminnassa. Radikaaleja sovelluksia, ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin ja uusia, markkinoiden toimintaa muuttavia teknologioita ja keksintöjä syntyy yhä enemmän perinteisten tiedeinstituutioiden ulkopuolella. Tieteestä kiinnostuneet puolestaan näkevät itsensä aiempaa useammin aktiivisessa, osallistuvassa roolissa sen sijaan, että tyydyttäisiin olemaan tietoa vastaanottavaa passiivista yleisöä. Perinteinen tiedekeskusten malli jakaa oivallus yksisuuntaisesti – tarjota vaikkapa klassisen tieteellisen kokeen toistomahdollisuus – ei enää riitä kävijöille, jotka kokevat voivansa antaa tieteelle ja yhteiskunnalle oman panoksensa. Monet haluavat kokea saavansa aikaan konkreettista siinä missä tutkijat tai kehittäjätkin. Käynti tiedekeskuksessa on myös sosiaalisen tapahtuma, jossa kävijöiden mahdollisuus oppia yhdessä ja toisiltaan on huomattava.
Tieteestä kiinnostuneet näkevät itsensä aiempaa useammin aktiivisessa ja osallistuvassa roolissa. Kuva helmikuussa avautuvasta Suksi Heurekaan! -näyttelystä. Kuva: Heureka.
Monet organisaatiot etsivät keinoja mahdollistaa yhdessä uuden luominen hyvinkin erilaisten toimijoiden kesken. Co-creation -toimintaa, kuten kansalaistiedettä, maker-liikettä ja innovaatiopajoja, kehitetään yritysten, tiedeorganisaatioiden, yleishyödyllisten yhteisöjen ja tavallisten kansalaisten välille. Euroopan unioni kannustaa omassa tiede- ja innovaatiopolitiikassaan yhteistyötä kansalaisten, järjestöjen, yritysten ja tiedeinstituutioiden kanssa ja asettaa kovenevia vaatimuksia tieteen tulosten hyödyntämiseksi käytännössä kokeiluina ja kehittämisenä. Yhdysvalloissa jotkut tiedekeskukset ovat valinneet tehtäväkseen olla osa innovaatiojärjestelmää ja tarjota mahdollisuutta yritysten innovaatiotoiminnan ja kävijöiden kohtaamiselle[3].
Heureka on mukana kansainvälisissä yhteisöissä kehittämässä toimintamuotoja, jotka mahdollistavat yhä laajenevan ja syvenevän yhteistyön yleisön, tutkijoiden ja innovaatiokentän monien toimijoiden kanssa. Tämä on Heurekan laajennushankkeen ja uudistumisen ydin. Tästä keskustellaan blogisarjan edetessä lähemmin.
[1] http://www.tieteentiedotus.fi/files/Tiedebarometri_2013_net.pdf
[2] Achenbach, J 2015. The War On Science, National Geographic Magazine, March 2015
[3] http://www.thetech.org/about-tech-museum-innovation/valued-community-resource
Tapio Koivu, Heurekan toiminnanjohtaja
Mikko Myllykoski, Heurekan elämysjohtaja
heurekablog 